Vuokralainen.net

Kokemuksia asumisesta: Loviisassa tuhopolttaja

Jouduin poistamaan samannimisen viestiketjun, koska siihen oli tullut älyttömästi (yli 1000) spämmiviestiä. Tässä on viestiketjun alussa olleet asialliset, eli oikeiden ihmisten, jättämät viestit. Pakko yrittää keksiä jotain millä nuo roskapostien saapumiset voisi blokata. :-/

Vinkkaaja: 3.8.2013: Mahtaa olla kivaa asustella Loviisan alueella, kun paikkakuntaa riivaa jälleen yksi tuhopolttaja. Edellisen muistan olleen uutisotsikoissa vain muutamia vuosia aikaisemmin. Loviisan Sanomat kertoi kuinka miespuolinen tuhopolttaja oli viimeksi iskenyt Varpuspolun alueella. Missähän se sijaitsee, Antinkylässäkö?

Vinkkaaja 14.8.2013: No enpä ole täällä vähään aikaan käynyt. Nyt kuitenkin on taas uutta kerrottavaa. Tuhopolttaja iski Varpuspolulla jo seitsemännettä kertaa, kun hän sytytti pihalla pysäköitynä olleen auton palamaan. Se tapahtui tiistain-keskiviikon välisenä yönä. Auto oli pysäköity omakotitalon pihalle. Se sammutettiin Loviisan ja Valkon VPK:n voimin. Palopaikka sijaitsi saman ulkorakennuksen luona, joka oli yritetty tuikata liekkeihin jo viime viikon torstaina. Tällä kertaa kärtsätty kaara oli sytytetty sisältä päin kynttilällä.

Lähettäjä:kuopassa
Uusi viesti
  • Unohditko salasanan?
  • Voit lähettää viestejä anonyymisti kirjoittamalla käyttäjätunnuksen ja jättämällä salasanakentän tyhjäksi. Jos sinulla olisi käyttäjätili, voisit kirjautua foorumille ko. lomaketta käyttäen…

Pukinmäki — etsintäkuulutus, voimassa 25.7. asti!
Löydetty Puksusta Säterintien tms. parkkikselta joku hopean- tai teräksenvärinen Sonyn tms. mysteeripuhelin, jonka sivussa valkoinen pitkulainen nappi. Ei SIM-korttia, akku vähissä, jne. Nappia heijaamalla näyttöön tulee Finlandia Casinon tiedote tms. On lukossa enkä osaa hakkeroida tms. sitä auki että saisin omistajan tai hänen tuttavansa yhteystiedot näkyville. Vien eräpäivän jälkeisenä arkipäivänä poliisin löytötavaroihin (aamupäivällä suurin piirtein kello 10 reikä reikä) ellei asianomainen ota sitä ennen yhteyttä.
Kysyttävää, ongelmia, ehdotuksia?
Näissä asioissa voit olla yhteydessä Vuokralainen.netin tekijään sähköpostitse — osoite on info@vuokralainen.net. Jos etsit palvelun yleisiä käyttöehtoja, löydät ne täältä. Tai jos haet vuokra-asuntoa, kokeile tätä.